Ajankohtaista

Lähihoitajia tulossa


24.11.

Lokakuussa aloitti 14 uutta opiskelijaa sosiaali- ja terveysalan reilun parin vuoden opinnot kokoontumalla Kauhavan terveyskeskuksen it-tilaan.

 

Koulutuksen järjestäjänä on Sopeva oppisopimuspalvelut ja tietopuolisista opinnoista vastaa Sedu aikuiskoulutus. Aloituspäivänä olivat paikalla Sedun vastuukouluttajat Mari Yli-Huumo ja Maija-Leena Hirvelä.

 

Suurin osa opiskelijoista toimii Kuntayhtymä Kaksineuvoisen eri yksiköissä, lisäksi mukana on opiskelijoita Lapuan Saarenpään ja Lappajärven Palvelukodeista sekä Alajärven kaupungin yksiköistä.  Yhteistä kaikille opiskelijoille on, että heillä kaikilla on pitkä työkokemus alalta ja muuta koulutusta taustalla, kuten esimerkiksi kodinhoitajan koulutus, mutta alalla nykyään tarvittavaa tutkintoa ei ole. Jokaisen kohdalla huomioitiin hänen aikaisempi osaaminen tunnistamisen kautta, ja se näkyy mm. lähipäivien määrässä.

 

Opinnot starttasivat opintoihin kuuluvilla pakollisilla tutkinnon osilla kasvun tukeminen ja ohjaus, jatkuen siitä hoito ja huolenpito sekä kuntoutumisen tukeminen osiin. Kun tietopuoliset opinnot on suoritettu voi näytön suorittaa tutkinnon osa kerrallaan omissa työtehtävissä. Jokainen heistä on valinnut osaamisalan ja tämän ryhmän osaamisaloja ovat vanhustyön osaamisala tai vammaistyön osaamisala.

 

Valmiita lähihoitajia he tulevat olemaan syksyn 2019 tai alkuvuoden 2020 aikana. Ehkäpä kerromme ryhmän kuulumisia täällä myöhemminkin. 


Takaisin uutisiin

Sopeva
Oppisopimuspalvelut

Puh. 020 742 4140

Kauhavan toimipiste

Loppusuora 9, 62200 Kauhava

Alajärven toimipiste

Hoiskontie 25, 62900 Alajärvi

Toimialueemme

 

Sopeva Oppisopimuspalvelut toimii alueellisena oppisopimuskoulutuksen järjestäjänä kuuden kunnan alueella: Kauhava, Evijärvi, Lappajärvi, Vimpeli, Alajärvi ja Alavus.